Super Play's Ajankohtaista Jalostuskoirat Pentueet Pennut Kuvagalleria Sukutaulut Yhteystiedot Linkit&Artikkelit
 

 

 

Amkos Shortstop “Samu”
7.11.1985-22.5.1991

Kasvattaja: Anna-Maria Koskelainen
Omistaja: Mervi Miettinen

Eräänä iltana sain soiton bokserikasvattajalta Annukalta, jolle oli palautumassa puolentoistavuoden ikäinen bokseriuros. Koira oli Annukan mukaan viettänyt pitkiä aikoja yksin ja perheellä oli ongelmia sen kanssa. Annukka pyysi minua esiintymään Samun ostajana, jotta Samu saataisiin pois tästä perheestä. Ostin Samun nimellisellä summalla koiran palauttajalta.

Annukan koiralla oli juoksun pahimmat päivät ja Annukka pyysi minua ottamaan Samun viikoksi hoitoon. Ja senhän arvaa miten siinä kävi. Olin ollut neljä vuotta ilman koiraa, koska elämäntilanteeni oli tuolloin epäsäännöllinen, asumisen, opiskelun ja työpaikan suhteen. Samu hurmasi olemuksellaan minut ja koirakuume, joka oli ollut piilossa, roihahti heti valloilleen ja halusin pitää Samun. Tämä käytöshäiriöisenä palautunut koira, osoittautui mitä helpoimmaksi ja yhteistyökykyiseksi koiraksi.

Olin asunut siskoni kanssa kimppa-asunnossa ja hän ei oman allergiansa takia tietenkään sulattanut tätä yllättävää hankintaani ja niinpä minulle tuli asunnon etsiminen eteen. Sellainen löytyikin pienen etsimisen jälkeen Lauttasaaresta. Yhtäkkiä olinkin ensiasunnon omistaja kauniin bokseripojan kanssa. Samu toi elämääni säännöllisyyden ja itsenäistymisen.

Samun kanssa harrastelimme palveluskoiratoimintaa, mutta harmikseni molemmat Samun polvet jouduttiin leikkaamaan niissä olevien luupiikkien takia. Toisen leikkauksen jälkeen Samu sairastui autoimmuunisairauteen aihaan, josta se ihmeen kaupalla selvisi. Oli ilmiselvää, että emme voisi kilpailla, koska hyppyesteet olisivat Samun polville liikaa. Niinpä kouluttelin Samua omaksi ilokseni ja kävin Helsingin palveluskoiraharrastajien koulutuksissa. Samua koulutellessani, olin tutustunut uuteen rotuun suursnautseriin. Samun kaveriksi tulikin suursnautserinarttu ”Veera”. Lenkkeillessämme tämä persoonallinen parivaljakko hurmasi vastaantulijoita. Samu kulki minun mukanani treeneissä kun treenasin suursnautseriani. Tein myös Samulle jäljen metsään ja pikkuinen töpöhäntä heiluen se etsi jäljentekijän pudottamat kepit.

 Viisi ja puolivuotiaana Samun polvet olivat niin huonot, että jouduin tekemään kipeän ratkaisun. Oli tavattoman surullista viedä päästään terve ja iloinen koira lopetettavaksi, jonka polvet eivät pelanneet. Samu on toistaiseksi ollut viimeinen bokserini, mutta aina sydän sykähtää kun tapaan bokserin. Bokseria ihanampaa perhe/harrastuskoiraa ei ole. Sen tuhina ja ilmeikäs naama jättivät mieleenpainuvat muistot. Olen bokseriyhdistyksen ainaisjäsen ja seuraan lehdestä bokserien jalostusta ja terveyden kehitystä. Ennen kuin uskallan uutta bokseria ottaa, täytyy minun jotenkin kyetä itseni vakuuttamaan, että saan terveen ja elinennusteeltaan pidempi-ikäisen koiran. Kiitos Annukalle ja Ullalle ihanasta Samu-bokserista.

Amkos Dream Machine

CH. Special Edition of Five T’s

CH. Sunset Fonz of Five T’s

Interlude’s Jet Away

CH. Amkos Kitchy-Koo

CH. Mephisto’s High Noon

Boxella’s Mona Lisa

Amkos Irma La Douche

CH.Treceder’s Gun Smoke

CH. Treceder’s Holy Smoke II

Starfire’s Kein

Boxella’s Mona Lisa

CH. Boxella’s Hotrod

Boxella’s Lorelei

 

 


Super Play's • Ajankohtaista • Jalostuskoirat • Pentueet • Pennut • Kuvagalleria • Sukutaulut • Yhteystiedot • Linkit&Artikkelit