Super Play's Ajankohtaista Jalostuskoirat Pentueet Pennut Kuvagalleria Sukutaulut Yhteystiedot Linkit&Artikkelit
 

  Teettäisinkö nartullani pennut?

Tämä ajatus hiipii välillä nartunomistajien mieleen. Tässä pyrin avaamaan muutamia seikkoja, mitä pentujen teettäminen vaatii omistajalta ja nartulta.

Ensin on hyvä tehdä itselleen kysymys mihin pentujen teettämisellä tähtään. Haluaako kasvattajaksi vai haluaako vain yksinkertaisesti kokea pentujen syntymisen ja hoitamisen ilon.

Halutessasi ryhtyä koirankasvattajaksi on sinun ensin käytävä kasvattajan peruskurssi. Läpäistyäsi kurssin olet oikeutettu anomaan kennelnimeä. Lisäksi kasvattajan pitää kuulua rotujärjestöön. Kennelnimen anomiseen tarvitset rotujärjestöltä puoltolauseen kennelliitolle. Kennelliitto omalta osaltaan ei tue kennelnimettömien ns. villien kasvattajien pentueita vaan perii tällaisilta pentueilta korkeamman rekisteröintimaksun.

Mikäli vaihtoehtosi on, että haluat kokea pentujen teettämisen ja hoitamisen ilon niin suosittelen kääntymään koirasi kasvattajan puoleen. Hän osaa sinua parhaiten opastaa esim. urosvalinnassa sekä synnytyksessä ja muissa vastaavissa asioissa. Nykyisin pennunostajat ovat valistuneita ja tällöin kennelnimettömien pentujen myynti voi olla vaikeaa. Myöskään en suosittele vuokraamaan koiraa tuntemattomille tai juuri kasvatustyönsä aloittaneille kasvattajille. Lopputulos voi olla koiran ja omistajan kannalta ikävä.

On myös vanha uskomus, että nartulla pitää teettää ainakin yhdet pennut, jotta sille ei tulisi kohtutulehdusta. Tämä ei pidä paikkaansa. Mikäli koiralla on häiritsevät juoksut tai vaikeat valaraskaudet, ne eivät pentuja teettämällä korjaannu. Parempi ja halvempi tapa on poistaa kohtu.

Jalostukseen käytettävän nartun vaatimukset

Miettiessäsi teettäisitkö koirallasi pennut, on sinun hyvä vastata seuraaviin kysymyksiin:

  • Onko narttusi ulkonäöllisesti sellainen, jolla pennut kannattaisi teettää? Onko se palkittu näyttelyissä vähintään arvosanalla EH (erittäin hyvä), mieluummin ERI (erinomainen)?
  • Onko narttusi terve (lonkat, silmät, kyynärät yms.)?
  • Onko narttusi luonteeltaan sellainen, että se pystyy esimerkillään antamaan pennuille hyvän lähtökohdan? Arka emä opettaa pennuillensa oman pelkonsa, joka näkyy pennuissa vasta luovutusiän jälkeen.
  • Osaatko hoitaa narttua kantoaikana? (madotukset, ruokinta, liikunta, nartun tilan heikkenemisen huomaaminen ajoissa...)
  • Osaatko auttaa narttua synnytyksessä ja huomioida mahdolliset ongelmat? (heikot poltot, revennyt kohtu, liian iso pentu…)
  • Osaatko valvoa, että kaikki pennut saavat tasaisesti ruokaa ensimmäisinä viikkoina? (Pienimmät pennut saattavat menehtyä ruoan puutteeseen jos ne jäävät isompien pentujen jalkoihin.)
  • Pystytkö järjestämään kotonasi nartulle ja pennuille paikan (mieluummin oma huone) missä koirasi saa olla rauhassa pentujensa kanssa? Tähän tulee kiinnittää huomiota etenkin lapsiperheissä ja isoissa kenneleissä. Narttu tarvitsee pentujen hoitoon ensimmäisten viikkojen aikana täydellisen rauhan. Vierailijat ja pentujen katsojat pysykööt poissa. Levoton ympäristö vaikuttaa mm. maidon laatuun ja nartun imetyskykyyn.
  • Osaatko antaa tukea ja neuvoa tuleville pennunostajille, esim. trimmausapua, koulutusapua, neuvoja mikäli koiralla ilmenee käytöshäiriöitä
  • Tiedätkö velvollisuutesi kasvattajana? (korvausvelvollisuus mikäli pennussa ilmenee vika, koirankauppa on lain mukaan irtaimen esineen kauppaa)
  • Mitä teet myymättömille pennuille? Onko sinulla mahdollisuus pitää niitä pidempään kotonasi?
  • Koiraasi on naapurustossa saattanut moni kehua kauniiksi ja ehkä se on saanut palkintojakin näyttelyissä, todettu terveeksi ja erinomaiseksi rotunsa edustajaksi. Monet varaavat pentua nartustasi tyyliin: ”Olisipa mukava saada ostaa tämän koiran pentu”. Näihin varaajiin ei kannata luottaa. Oman kokemukseni mukaan nämä ”varaajat” ovat kaikista epävarmimpia ostajia. Useimmiten kun pennut ovat syntyneet ja alat tarjoamaan heille pentua, he menevät paniikkiin ja keksivät jos minkälaisia syitä miksi eivät voi pentua ottaa. Pentu on varattu kun siitä on maksettu varausmaksu.

Jos haluat teettää koirallasi pennut kaikesta edellä mainitusta huolimatta, on paras vaihtoehto ottaa yhteys koirasi kasvattajaan tai rotujärjestösi jalostustoimikuntaan. Koirasi kasvattaja tuntee narttusi taustan ja osaa suositella sille urosta. Hän voi ottaa korvausta vastaan pentueen omalle kennelnimelleen vaikka hoitaisitkin kaiken itse. Näin saat kasvattajan ammattitaidon ja tuen ja pentueesi saa kennelnimen, joka helpottaa myymistä.

Suosittelen myös kaikkia nartullaan pentuja teettämään aikovia lukemaan Esther Kofodin kirjan ”Koirani saa pentuja” tai Helena Koskentalon ”Parempaan pentutulokseen”. Näissä kirjoissa on seikkaperäisesti kerrottu koiran jalostukseen ja pennutukseen liittyvistä ongelmista ja kokemuksista.

Nartun vuokraaminen kasvattajalle

Myös saatat törmätä tilanteeseen, että kasvattaja kysyy koiraasi jalostukseen. Mikäli henkilö ei ole oman koirasi kasvattaja, kehottaisin suhtautumaan näihin kyselyihin mitä suurimmalla varauksella. Usein kyselijät ovat aloittelevia kasvattajia, joilla ei ole riittävästi narttuja omasta takaa. Henkilökohtaisesti itse en antaisi narttujani tällaiselle kasvattajalle. Olen sitä mieltä, että jokainen kasvattaja harjoitelkoon omilla koirillaan. Pahimmassa tapauksessa koirasi jalostukseen lainaaminen voi maksaa narttusi hengen.

Mikäli kuitenkin päätät ns. ”vuokrata” koirasi kasvattajalle, tee aiheesta kirjallinen sopimus. Sopimuksen tulee olla hyvin yksityiskohtainen.

  • Mikä on korvaus minkä saat kun vuokraat narttusi? (Esim. pentu tai 10 % pennun myyntihinnasta/pentu)
  • Kuka kustantaa nartun kantoajan ruoan, mikäli narttu vaatii muuta ruokintaa kuin normaalin ruoan? (tavallisesti vuokraaja kustantaa)
  • Kuka hoitaa astutuksen? (Tuonnit, viennit yms.)
  • Kuka maksaa silmäpeilauksen, lonkkakuvat, näyttelyt yms.
  • Missä narttu synnyttää? Mikäli narttu synnyttää vuokraajan luona, koska narttu noudetaan sinne ja koska narttu palautuu omistajalle. Yleensä narttu noudetaan viikko ennen laskettua aikaa ja palautetaan kun pennut ovat n. 4-5 viikon ikäisiä tai sopimuksen mukaan. Näin varmistat, että kasvattaja ajoissa siirtyy pennuilla lisäruokintaan eikä narttusi kunto heikkene liiallisella imetyksellä.
  • Kuka maksaa koiran eläinlääkärikulut, mikäli kantoaikana, synnytyksessä tai imetysaikana tarvitaan eläinlääkäriä?
  • Mikä on korvaus jos narttu kuolee?

Varsinkin jos pentue on suuri ja narttu joutuu koville voi narttu laihtua voimakkaasti. Riippuen nartusta ja ruokinnasta toiset nartut saattavat laihtua luurangon laihaksi imettäessään pentuja. Tämä voi joskus olla nartunomistajalle järkytys kun hän menee katsomaan narttuansa.

Raskauteen ja synnytykseen liittyy aina riski. On myös hyvä miettiä sitäkin seikkaa, että narttu saattaa menehtyä synnytykseen. Aloitteleva ja kokematon kasvattaja ei välttämättä ajoissa huomaa hakeutua eläinlääkärin luokse ja narttu menehtyy hoidon puutteeseen.

Tässä asioita mietittäväksi kun ajattelet teettää nartullasi pennut tai vuokrata narttusi kasvattajalle.

 

Teksti: Mervi Miettinen, Super Play’s kennel

 
 


Super Play's • Ajankohtaista • Jalostuskoirat • Pentueet • Pennut • Kuvagalleria • Sukutaulut • Yhteystiedot • Linkit&Artikkelit