Kotisivu Ajankohtaista Jalostuskoirat Pentueet Pennut Kuvagalleria Sukutaulut Yhteystiedot Linkit&Artikkelit
 

 

Tervetuloa Super Play’s sivuille!

Koiraharrastukseni alkoi 70-luvun lopulla kun pääsin kesäksi hoitamaan Amkos-kenneliin kahta bokserin narttupentua. Toisen nartuista (Amkos Lollobrigida “Lollo”) kasvattaja sijoitti minulle. Ensimmäisen suursnautserini sain vuonna 1989 Famulus-kennelistä (Famulus Awera “Veera”). Koulutin Veerasta ensimmäisen käyttövalioni jäljiltä. Amkos- ja Famulus-kenneleiden kasvattajilta olen saanut arvokasta tietoa ja taitoa, jota olen soveltanut nykyisessä kasvatustyössäni. Vuonna 1993 hankin suursnautseriuroksen (Stablemaster’s Super Play “Pele”), jonka myöskin koulutin käyttövalioksi jäljiltä ja joka lisäksi saavutti näyttelypuolella menestystä ollen vuoden näyttelykoira kaikista roduista 1995 Suomessa ja vuoden näyttelykoira 1996 Norjassa ja Tanskassa. Kennelini olen nimennyt Pelen mukaan.

Ensimmäisen pippuri&suola kääpiösnautserini (Beries Micronette “Nette”) hankin vuonna 1992. Nette teki kaksi pentuetta Stablemaster’s kenneliin, koska itselläni ei tuolloin ollut vielä kennelnimeä. Neten toisesta pentueesta sijoitin nartun (Stablemaster’s Nonchalant “Tessa”), josta olen aloittanut varsinaisen kasvatustyöni. Ensimmäinen pippuri&suola Super Play’s -pentue syntyi 1997 ja ensimmäinen musta pentue 2006.

Olen halunnut perustaa kasvatustyöni mahdollisimman rodunomaisiin koiriin sekä luonteen että ulkonäön suhteen. Haluan tarjota kasvattieni omistajille terveen ja iloisen kääpiösnautserin, jolla voi osallistua erilaisiin koiraharrastuksiin oman aktiivisuuden ja mielenkiinnon mukaan. Päästäkseni tähän tavoitteeseen olen järjestänyt erilaisia kursseja kasvattieni ja tuontikoirieni omistajille. Näistä mainittakoon trimmauskurssit, koulutukset ja näyttelyvalmentautumiskurssi. 

Haluan, että kaikilla kasvateillani, mukaan lukien omat koirani, on mahdollisuus virikkeelliseen ja hyvään elämään. Tästä syystä olen pitänyt kotona vakituisesti asuvien koirien määrän hyvin pienenä (tällä hetkellä kolme). Tämän on mahdollistanut hyvät sijoituskoirieni omistajat, jotka ovat tarjonneet ihanat kodit sekä kasvateilleni että tuontikoirilleni.

Pyrin tekemään yhteistyötä myös ulkomaisten kasvattajien kanssa. Olen tuonut useita jalostuskoiria eri maista Suomeen sekä vienyt useita lupaavia pentuja ulkomaille.

Olen Suomen Koirankasvattajat ry:n jäsen, koska haluan olla mukana edistämässä puhdasrotuisten koirien vastuuntuntoista kasvatustyötä. Lisäksi olen Suomen Kääpiösnautserikerhon jalostustoimikunnan puheenjohtaja sekä allekirjoittanut Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumussopimuksen.

Nämä kotisivut on suunniteltu niin, että ne palvelisivat sekä kasvattajia että pennunostajia. Sivuilla esitellään kasvattamiani ja omistamiani koiria. Kuvagalleria-osuus on omistettu kaikille kasvateilleni. Siellä valotetaan kuvien avulla elämää kääpiösnautserin kanssa. Linkkisivulla on linkkejä muille kääpiösnautserisivuille sekä koiran hankintaan ja pitoon liittyviä artikkeleita, joita jokaisen pennunostajan sekä koiran hankintaa harkitsevan olisi hyvä lukea läpi.
 

 
 
 

Mervi Miettinen
Vanha Myllytie 7 B
01800 Klaukkala
P: 0400-617255
E-mail: mervi.miettinen @ kolumbus.fi

(poista välilyönnit @-merkin ympäriltä)

Webmaster

 

 


Kotisivu • Ajankohtaista • Jalostuskoirat • Pentueet • Pennut • Kuvagalleria • Sukutaulut • Yhteystiedot • Linkit&Artikkelit